Historia
Tampereen ammattiopisto aloitti vuonna 2000 TAOna
Tampereen ammattiopisto syntyi 1.8.2000, kun Tampereen kaupungin ylläpitämät neljä ammatillista oppilaitosta, eli Tampereen ammattioppilaitos, Tampereen talouden ja tekniikan oppilaitos, Kurun metsäoppilaitos ja Tampereen terveydenhuolto-oppilaitos yhdistyivät yhdeksi oppilaitokseksi. Tuolloin Tampereen ammattioppilaitos muodostui Hervannan ja Pyynikin ammattioppilaitoksista ja yhdistymisen myötä Tampereen talouden ja tekniikan oppilaitos sai Tampereen kauppaoppilaitos -nimen takaisin Tampereen ammattiopisto -nimen yhteyteen. Tampereen ammattiopisto -nimen yhteydessä käytettiin vanhojen oppilaitosten nimiä yksikköjen niminä. Vuonna 2000 nuoria opiskelijoita oli n. 3500 ja aikuisia n. 3000.
Juuret 120 vuoden takana Kauppaoppilaitoksessa
TAOn juuret ulottuvat kuitenkin jo 120 vuoden taa, jolloin maineikas Tampereen kauppaoppilaitos perustettiin. Kauppaoppilaitos on vanhin nykyisen Tampereen ammattiopiston kantaoppilaitoksista.
Ammattikoulusta ammattioppilaitokseksi ja ammattiopistoksi.
Poikain ammattikoulu aloitti toimintansa vuonna 1912 Hämeenpuiston ja Hämeenkadun kulmassa ja tyttöjen ammattikoulu 1926. Pyynikille ammattikoulun rakennus valmistui 1939. Kaupungin oppilaitokseksi Pyynikin ammattikoulu siirtyi v. 1940.
Hervantaan rakennettiin ammattioppilaitos vuonna 1986. Nykyaikaiseen ja avaraan oppilaitokseen käytiin vilkkaasti tutustumassa eri puolilta Suomea.
Yleisestä sairaalasta koulutussairaalaksi
Tampereen terveydenhuolto-oppilaitoksen historia kietoutuu yhteen 1910 valmistuneen Tampereen yleisen sairaalan historian kanssa. Sotien jälkeen sairaala toimi koulutussairaalana sekä apuhoitajille, kirurgeille ja anestesialääkäreille. Yleinen sairaala lopetti toimintansa 1963 ja tiloissa aloitti Tampereen II sairaanhoitajakoulu, sittemmin Pirkanmaan sairaanhoito-oppilaitos ja Pirkanmaan terveydenhuolto-oppilaitos. Tampereen terveydenhuolto-oppilaitokseksi oppilaitos muuttui 1995, kun se yhdistyi Kuntokadulla toimivan koulun kanssa. Tampereen terveydenhuolto-oppilaitos liittyi vuonna 2000 Tampereen ammattiopistoon. Toiminta jatkuu edelleen museoviraston suojelemassa entisessä Yleisen sairaalan rakennuksessa.
Kurun metsäkoulu aluksi vain miehille
Kurun metsäkoulu aloitti toimintansa 1937 tarkoituksella "valmistaa nuoria miehiä metsätyönjohtajiksi" kaksivuotisella koulutusohjelmalla. Uusi koulurakennus valmistui 1938. Opettajakoulutus siirrettiin Kuruun 1939. Vuonna 1965 koulun nimeksi tuli Kurun metsäopisto ja oppilaiksi edelleenkin otettiin vain miehiä. 1972 otettiin oppilaaksi ensimmäinen nainen. 1970-luvun lopulla aloitettiin metsäalan yleisjaksokoulutus, metsäkoneenkuljettajakoulutus ja metsurikoulutus. Metsäteknikkokoulutus muuttui metsätalousinsinöörikoulutukseksi, joka kuitenkin lakkasi tilapäisesti 1985, mutta aloitettiin uudestaan ennen vuosikymmenen vaihdetta. Sitä ennen 1988 muuttui koulun nimi muotoon Kurun normaalimetsäoppilaitos. Samoin 1990-luvun alkuvuosina toimeenpantiin englanninkielisiä opettajakursseja kansainvälisille opiskelijoille. 1995 koulu siirtyi Tampereen kaupungin omistukseen. Tällöin kirjattiin koulun nimeksi Kurun metsäoppilaitos. Vuoden 2000 aikana liittyi oppilaitos tuolloin perustettuun Tampereen ammattiopistoon.
Nykyinen TAO
Elokuussa 2008 organisaatiouudistus muutti yksikkökohtaisen rakenteen koulutusalakohtaiseksi. Tampereen ammattiopisto muodostuu nykyisin viidestä koulutusalasta ja yhtenä kokonaisuutena toimivasta aikuiskoulutuksesta. Koulutusaloja ovat: tekniikka, palvelut ja liiketalous, sosiaali- ja terveysala, liikenne ja metsä sekä maahanmuuttajakoulutus.
Nykyinen nimikäytäntö
Oppilaitos toimii nykyisin ainoastaan Tampereen ammattiopisto -nimellä. Nimen yhteydessä ei käytetä katuosoitteita tai alojen nimiä tarkenteina. TAOlla on useita toimipisteitä Tampereella sekä Kurussa. Koulutusta tarjotaan myös muualla Suomessa. Nuoria opiskelijoita on noin 4 600 ja aikuisia noin 6 000.
Hallinnollisesti Tampereen ammattiopisto on osa Tampereen kaupungin ylläpitämää toisen asteen koulutuksen tuotantoaluetta, johon kuuluvat TAOn lisäksi Tampereen seitsemän päivälukiota ja yksi aikuislukio.