Osallisuuden avain

Osallisuuden avain

Osallisena Suomessa -kokeiluhanke on valtakunnallinen projekti, jonka tavoitteena on kehittää uusia malleja ja järjestämistapoja kotoutumiskoulutukseen. Tampereelta mukaan on hyväksytty Tampereen ammattiopiston sekä Tampereen aikuislukion osahankkeet.

TAOn Osallisuuden avain -osahanke

kuuluu Osallisena Suomessa -hankkeen polkuun 2, jossa kohderyhmänä ovat erityistä tukea tarvitsevat maahanmuuttajat. TAO keskittyy luku- ja kirjoitustaidottomien nuorten maahanmuuttajakoulutuksen kehittämiseen. Tampereen hankkeelle on myönnetty rahoitusta yhteensä 370 000 euroa, josta TAOn osuus on 125 000 euroa.

Päätavoitteet

Hankkeen tavoitteena on

  • järjestää ja kehittää heikon luku- ja kirjoitustaidon omaaville tai täysin luku- ja kirjoitustaidottomille nuorille maahanmuuttajille suunnattua alkuvaiheen kotoutumiskoulutusta. Koulutukseen sisällytetään kielen opiskelun lisäksi elämänhallintaa ja opiskelutaitoja tukevia elementtejä huomioiden opiskelijoiden lähtötaustat sekä elämäntilanne. Myös perheyhteistyön muotoja kehitetään.
  • kehittää alkukartoitusmalli, jonka avulla nuori maahanmuuttajaopiskelija saadaan ohjattua oikeaan koulutukseen ja hänelle pystytään tarjoamaan oikein mitoitettu erityisen tuen palvelu.
  • kehittää luku- ja kirjoitustaidottomien nuorten maahanmuuttajien opetussuunnitelmaa.

Tulokset ja vaikutukset

  • Toimiva ja testattu alkukartoitusmalli, jota myös työvoimaviranomaiset ja muut viranomaistahot kotouttamistoimenpiteissään voivat hyödyntää.
  • Nuorten kotoutumiskoulutuksen malli, jossa pystytään keskittymään luku- ja kirjoitustaidon, sekä opiskelutaitojen kehittämiseen yksilöllisistä lähtökodista.
  • Luku- ja kirjoitustaidottomien nuorten maahanmuuttajien oma opetussuunnitelma, jonka pohjalta opetusta voidaan jatkossakin järjestää ja kehittää edelleen.
  • Tiivis yhteistyöverkosto kotouttamistoimenpiteisiin osallistuvien viranomaisten ja oppilaitosten kesken, samoin kuin oppilaitoksen ja nuoren oman tukiverkoston välillä.
  • Nuorten tukeminen elämän- ja arjenhallinnassa onnistuu aiempaa paremmin, mikä ennaltaehkäisee koulutuksen keskeyttämisiä ja poissaoloja.

Aikataulu

Hanke toteutetaan ajalla 1.4.2011-31.7.2013

Kesän 2011 aikana valmistellaan luku- ja kirjoitustaidottomien koulutusta ja opetussuunnitelmaa.

Elokuussa 2011 otetaan 30 nuorta maahanmuuttajaa kahden viikon pituiseen osaamis- ja tarvekartoitukseen. 10 kuukautta kestävä luku- ja kirjoitustaidottomien maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus käynnistyy syyskuussa 2011 ja päättyy kesäkuussa 2012. Lukuvuonna 2012-2013 on tavoitteena jatkaa koulutuksen ja opetussuunnitelman kehittämistä edellisenä vuonna saatujen kokemuksien perusteella.

Yhteistyökumppanit

Osallisuuden avain -hanke tekee yhteistyötä Pudasjärven kaupungin Osallisena Suomessa -hankkeen kanssa. Osahanketta toteutetaan yhteistyössä Tampereen työ- ja elinkeinotoimiston (maahanmuuttotiimi, nuorten palvelut) sekä muiden viranomaisten (erityisesti sosiaalitoimi) kanssa, sekä verkostoituneena muiden kotoutumiskoulutusta järjestävien oppilaitosten kanssa.  

Yhteystiedot

Marja Huttunen

Projektipäällikkö

etunimi.sukunimi@tampere.fi

puh. 040 806 2586