PAOK

PAOK - Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri -ohjelma

PAOK on toisen asteen oppilaitoksille suunnattu toiminta- ja kehittämisohjelma, jonka tavoitteena on yhteisölliseen ja avoimeen toimintaan perustuva oppimiskulttuuri. Ohjelma käynnistää maakunnan laajuisen koordinoidun toiminnan, jonka painopisteenä on toisen asteen koulutuksen tieto- ja viestintätekniikan (TVT) opetuskäytön kehittäminen ja sähköisen toimintakulttuurin edistäminen.

PAOKin tavoitteena on edistää verkostomaista kehittämistyötä oppilaitoksissa ja tieto- ja viestintätekniikan suunnitelmallista käyttöönottoa opetuksessa ja toimintaympäristön kehittämisessä. Hankkeen aikana luodaan yhdessä opettajien ja koulutuksen järjestäjien kanssa opettajan täydennyskoulutukseen houkuttelevia ja vaikuttavia toimintamalleja. Samalla luodaan ja levitetään verkko-opetuksen hyviä käytäntöjä sekä tuetaan opiskelijoiden tasa-arvoisuuden, opintojen saavutettavuuden, koulutuksen henkilökohtaistamisen ja valinnaisuuden lisääntymistä. Toiminnan lähtökohtana on Pirkanmaan toisen asteen sähköisen toimintakulttuurin strategia.

Ohjelman koordinaattorina toimii Tampereen kaupungin toisen asteen koulutuspalvelut. Hankkeen rahoitus muodostuu Pirkanmaan ELY-keskuksen myöntämästä ESR-rahoituksesta sekä yhteistyökumppaneiden maksamasta rahoitusosuudesta.

PAOKissa mukana ovat pääosin kaikki Pirkanmaan toisen asteen toimijat, lukiot, ammatillinen koulutus ja aikuiskoulutus.

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Matleena Laakso puh. 040 800 4016
etunimi.sukunimi@tampere.fi

paokhanke.ning.com